Ayvens Suomi uusi EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa Kulta-luokituksen

1 min lukemistaUutiset
Ayvens Suomi on iloinen voidessaan ilmoittaa, että se on saanut Kulta-luokituksen EcoVadis-arvioinnissa. Tämä tarkoittaa, että Ayvens Suomi kuuluu tänäkin vuonna parhaaseen viiteen prosenttiin kaikista edellisen 12 kuukauden aikana arviointiin osallistuneista yrityksistä, toimialasta riippumatta. EcoVadis arvioi vuosittain maailmanlaajuisesti noin 40 000 yritystä.
Jaa tämä

EcoVadis-arvioinnissa tarkastellaan neljää eri osa-aluetta: ympäristöä, eettisiä toimintatapoja, kestäviä hankintoja sekä työ- ja ihmisoikeuksia. ”Yhä useammat sidosryhmämme vaativat näyttöä liiketoimintamme vastuullisuudesta, mihin voimme vastata esimerkiksi EcoVadis-arvioinnilla. Se on meille myös hieno mahdollisuus ymmärtää ja kehittää omaa vastuullisuuttamme raportoinnin kautta sekä samalla osoittaa asiakkaillemme ja muille sidosryhmillemme, että pystymme läpinäkyvästi raportoimaan ESG-vaikutuksistamme ja olemme sitoutuneita vastuullisuustyöhömme”, kertoo Joona Sipola Ayvens Suomen Digital Sales Development & ESG Lead.

Ayvens Suomi saavutti EcoVadiksessa viime vuonna ensimmäistä kertaa kultaa kahden aiemman hopeamitalin sijaan. Kullan uusiminen ja oman pistetason nostaminen vuosi vuodelta luovat ​tukevaa pohjaa kokonaisvaltaiselle vastuullisuustyölle, johon Ayvens on globaalina ​yhtiönä sitoutunut.

Ecovadis_1920x1440jpg

”Tämä saavutus on tärkeä, mutta vain yksi osa laajaa vastuullisuustyötämme”, Joona toteaa. ”Pyrimme jatkossakin kehittämään läpinäkyvyyttämme sidosryhmiemme suuntaan ja tarjoamaan ratkaisuja, joilla voisimme tukea asiakkaitamme myös heidän vastuullisuusraportoinnissaan sekä auttaa heitä saavuttamaan omia vastuullisuustavoitteitaan”.

Julkaistu 19. maaliskuuta 2025
19. maaliskuuta 2025
Jaa tämä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutiset
Kolme syytä valita Ayvens yrityksesi työsuhdeautokumppaniksi02. joulukuuta 2024 - 1 min lukemista
Uutiset
ALD automotive | LeasePlan -konserni paljastaa uuden globaalin brändinsä16. lokakuuta 2023 - 2 min lukemista
Uutiset
ALD Automotive vie LeasePlan-yritysoston onnistuneesti päätökseen ja ilmoittaa paikallisista johdon muutoksista23. kesäkuuta 2023 - 1 min lukemista